Paraneeko korvatulehdus itsestään
Korvatulehdus vaivaa yleensä lapsia, mutta se ei ole vieras myös aikuisilla. Yleisenä syynä siihen sairastumiseen on virustauti kuten esimerkiksi flunssa. Korvatulehdusta pyritään aina hoitamaan antibioottikuurilla, mutta nykyään on suuntaus yhä enemmän siihen, että sitä ei enää määrätä, mikäli ilman kuuria tulehdus alkaa parantua. Jos pienestä lapsesta on kysymys, se vaatii vanhemmilta huomattavasti malttia varsinkin taudin alkuvaiheessa. Lapsihan on itkuinen, saattaa syödä huonosti ja öistä muuttuu hyvinkin rauhattomia. Paraneeko korvatulehdus itsestään ja milloin?






















