Musiikit ovat olennainen osa peliä, ja ne tuovat oman tärkeän lisänsä tunnelmaan. Teemaan sopivan musiikin taustalla on pitkä työ, jonka äänisuunnittelijat ja säveltäjät tekevät yhteistyössä.
Videopelien osalta on useita pelisarjoja, jotka tunnetaan erottuvista soundtrackeista. Niiden musiikit ovat nousseet valtavaan suosioon, ja kappaleet ovat nousseet kuunnelluiksi myös musiikin suoratoistopalveluissa.
Olemme keränneet alle pelejä, joiden musiikit tunnetaan vähintään yhtä hyvin kuin itse peli. Näitä pelejä pelatessa kannattaa varustautua laadukkailla kuulokkeilla, koska siten pääsee nauttimaan musiikista täysillä.
Nolimit City - The Crypt
Kolikkopelien kehitys kulkee jatkuvasti enemmän kohti videopelejä, mikä näkyy tarinallisuudessa, teemassa ja pelien musiikeissa. Yksi esimerkki modernista videopelistä on Nolimit Cityn The Crypt, jonka musiikit ovat nousseet jopa Spotifyn listoille.
Pelin teemana on kuolleista koostuva rock-yhtye, jonka kitara soi yhtä legendaarisesti haudasta käsin. Peruspelin taustalla kuullaan vielä hautausmaalle sopivan piinaavaa musiikkia, mutta erilaisten ilmaiskierrosten aikana yhtye pääsee todella vauhtiin.
Bändin jäsenet nousevat haudoistaan, ja ilmaispyöräytysten aikana kuullaan kaikki parhaat kappaleet. Ne vievät mukanaan yhtyeen loiston päiviin eli isoille stadion-keikoille, joilla annetaan parastaan.
Lähes kaikki pikakasinot tarjoavat Nolimit Cityn pelit, joten niillä pääsee kuuntelemaan The Crypt -yhtyeen parhaat kappaleet itse. Pelaaminen tapahtuu pankkitunnuksilla, joten rekisteröityminen sulautuu talletuksen kanssa yhdeksi sulavaksi prosessiksi.
Monet pikakasinot tarjoavat myös ilmaiskierroksia ja muita bonuksia, joilla voi päästä kokeilemaan The Crypt -peliä kasinon laskuun. Kunhan kierrätysvaatimukset täyttyvät, voi mukaan tarttua myös oikean rahan voittoja.
Red Dead Redemption
Jos äänestettäisiin kaikkien aikojen suosituinta pelimusiikkia, nappaisi Red Dead Redemption todennäköisesti siinä ykkössijan. Peli on itsessään todellinen taidonnäyte, mutta musiikki viimeistelee sen tunnelman.
Pelaajia liikuttaa erityisesti kohtaus, jonka taustalla soi José Gonzálezin luoma Far Away -kappale. Se alkaa soimaan, kun hahmo laukkaa lähes loputtomalta näyttävällä aavikolla. Kappale on surumielinen, ja sen äänimaailmaan sekoittuu hevosen kavioiden kopina.
Moni pelaaja onkin kuvaillut, että on jatkanut laukkaamista vielä pitkään kappaleen loppumisen jälkeen. Tunnelma on ollut vähintään voimakas, ja Far Away onkin erinomainen esimerkki pelimusiikkien vaikutuksesta kokemukseen.
Silent Hill 2
Uusi Silent Hill kuului syksyn 2025 odotetuimpien pelien joukkoon, ja sen myyntiluvut heti julkaisun jälkeen ovatkin olleet valtavia.
Pelisarjasta musiikin osalta mieliin on jäänyt erityisesti Silent Hill 2, jonka musiikkien taustalla on satumaisen lahjakas säveltäjä Akira Yamaoka. Jokainen kappale sopii juuri käsillä olevaan hetkeen, ja ne ovat omalta osaltaan luomassa piinaavaa tunnelmaa.
Silent Hill 2 -pelin soundtrack löytyy kokonaisuudessaan esimerkiksi Spotifysta, jossa se on kerännyt valtavan määrän kuunteluita. Uuden osan ilmestymisen myötä odotamme innolla, nousevatko sen musiikit yhtään suureen suosioon.
Assassin’s Creed -pelisarja
Assassin’s Creed on useita osia sisältävä pelisarja, joka onnistui uudistumaan viimeisimmän osan myötä. Sen perusteella salamurhaajan taru on vasta alussa, ja sama idea voidaan toteuttaa tuoreella tavalla yhä uudelleen.
Pelisarja on tunnettu myös erinomaisista musiikeista, ja netistä löytyy muun muassa listoja, jotka yhdistävät kaikkien osien parhaat kappaleet. Mikäli etsitään musiikkien osalta sarjan parasta peliä, nousee Assassin’s Creed II listan ensimmäiseksi.
Arvioiden mukaan sen musiikit kuuluvat myös koko videopelimaailman parhaisiin, ja soundtrack on suoranainen mestariteos aina pelin alusta loppuun saakka.
Baldur’s Gate 3
Viimeisenä listallemme nousee vuonna 2023 ilmestynyt Baldur’s Gate 3, joka on kerännyt ylistystä niin kriitikoiden kuin pelaajien taholta. Peli onnistuu tarinan, grafiikoiden, pelattavuuden ja tietysti musiikkien osalta.
Sen musiikki tukee erinomaisesti fantasiamaailmaan sijoittuvaa seikkailua. Ikonisten kappaleiden taustalla on Borislav Slavov, jonka tie pelimusiikkien huipulle on ollut vähintään erikoinen.
Suositun pelin kappaleet on koottu myös yhdelle soundtrackille, joka löytyy suoratoistopalveluista. Niiden kautta voi palata pelin tunnelmiin myös silloin, kun ei ole ruudun äärellä.
Pelimusiikki tulee oikeuksiinsa kuulokkeita käyttämällä
Pelien musiikit tulevat parhaiten oikeuksiinsa silloin, kun pelatessa käytetään tehokkaita vastamelukuulokkeita. Näin ympäristön mahdollinen häly ei pääse vaikuttamaan, ja kuulokkeiden avulla on mahdollista uppoutua tunnelmaan täysin.
Vastamelukuulokkeet vähentävät myös riskiä siitä, että kuulo heikkenisi. Koska ne sulkevat tehokkaasti hälyn ulkopuolelle, ei äänenvoimakkuutta ole tarpeen laittaa niin kovalle.
Samalla kuitenkin kuulee musiikit erinomaisesti, ja pelimaailmaan uppoutuminen on täydellistä. Siksi kuulokkeisiin kannattaa panostaa, ja niiden kautta viimeistellään pelikokemus.