Kuulon heikkeneminen voi olla vähittäistä tai äkillistä. Useimmiten kuulo heikkenee vähitellen ihmisen vanhetessa. Se voi myöskin liittyä liialliseen vahaan korvassa, tai flunssan aiheuttamaan kuulon heikkenemiseen. Nämä kaksi oiretta on hoidettavissa, mutta jos kuulo on heikentynyt äkillisesti, on tilanne vakavampi. Kuulon äkillinen heikentyminen voi johtua jostakin onnettomuudesta tai tapaturmasta, kuten voimakkaasta räjähdyksestä lähellä, pitkäaikaisesti kovalle melulle altistumisesta tai sukeltamisesta.
Jos kuulon heikkenemiseen liittyy lisäksi esimerkiksi suhinaa, huimausta tai joitain muita oireita, voi syynä olla sisäkorvan tai kuulohermon vioittuminen. Korvan vuotaminen puolestaan viestii useimmiten tulehduksesta.
Mitä voi tehdä, jos kuulo heikkenee?
Jos kyseessä on liiallinen korvavaha, on sitä poistettava korvasta. Se onnistuu osittain vanupuikolla, mutta turvallisemmin ja paremmin korvat saa putsattua apteekista saatavalla liuoksella. Sitä laitetaan yön ajaksi korviin. Aamulla nesteen voi pestä pois korvista. Muista kuitenkin suihkutella varovasti herkkiä korvia.
Jos kuulon heikkeneminen on flunssasta johtuvaa, menee se useimmiten ohitse itsestään flunssankin päättyessä. Jos kuitenkin haluat edesauttaa tätä jo flunssan aikana, voi limakalvojen turvotusta laskevat lääkkeet olla avuksi.
Äkillisessä kuulon heikkenemisessä tai jos syynä ei ole kumpikaan näistä edellämainituista, on syytä hakeutua lääkärin puheille. Etenkin jos kuulon heikkenemiseen liittyy muitakin oireita, kuten jonkinlaista vuotoa tai tasapainon suhteen heikkoa oloa, on syytä hakeutua mahdollisimman nopeasti ammattilaisen tutkittavaksi.
Kuuloon voi hetkittäin vaikuttaa myös korvan sisäisen ja ulkopuolella olevan paineen ero. Tämä tapahtuu usein lentokoneessa, kun paine muuttuu äkillisesti, ja tuntuu kuin korvat olisivat lukkiutuneet. Etenkin lapsille, joiden korvakäytävät ovat kapeammat, tämä voi olla hyvinkin kivuliasta.
Kuulon heikentyminen iän myötä
Normaalisti kaikilla heikkenee kuuloaisti jonkin verran vanhetessa. Tämä on normaalia, eikä siitä pidä liikaa huolestua. Tämä on tietenkin harmillinen vaiva, mutta niin kauan kun se ei häiritse päivittäisiä rutiineja ja askareita, niin ei ole syytä huolestua. Jos kuitenkin kommunikointi ja arkielämä alkaa vaikeutua kuulo-ongelmien vuoksi, kannattaa harkita erilaisia kuuloa parantavia apulaitteita. Näitä on erilaisia sähköisiä, jotka voidaan muotoilla juuri sinun korvaasi sopivaksi.