Korva on monimutkainen elin, joka sijaitsee meillä pään sivulla. Emme tule edes ajatelleeksi, miten monesta osasta korva koostuu, niin että se pystyy kuulemaan hyvin ja auttamaan meitä arjen askareissa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä.
Korvassa on kolme eri päärakennetta jotka ovat ulko-. väli- ja sisäkorva. Kaikki näistä kolmesta toimittavat osaltaan tärkeää virkaa siinä, että ihminen kuulee. Monesti ajattelemme korvalehteä vain kosmeettiselta kannalta,eli ovatko korvamme liian suuret, pienet tai ulkonevat, mutta korvalehdellä on tosiasiassa todella tärkeä tehtävä kerätä ääniaallot korvakäytävään ja aloittaa koko kuulemisprosessi.
Eläimillä, kuten tiedämme, korvat liikkuvat mielialojen ymukaan tai kun kuuloa halutaan tarkentaa, mutta ihminen on aikojen saatossa kadottanut tämän kykynsä ja meidän täytyy nykyään vain luottaa korvalehtien apuun kerätessämme ääniaaltoja korvakäytävään.
Välikorva on alue, jossa sijaitsevat sekä tärykalvot että myöskin kuuloluut. Tärykalvon tehtävä on muuttaa korvalehden keräämät ääniaallot mekaaniseksi liikkeeksi ja välittää ne kuuloluille. Kuuloluut taas omalta osaltaan voimistavat tai vaimentavat ääniaaltoja. Kyseessä on siis ketjureaktio ja korvan kuullessa hyvin, jokaisen osan on toimittava hyvin.
Sisäkorvassa sijaitsee simpukka niminen elin, joka on simpukan kaltainen kierteinen elin. Tämä elin sisältää nestettä ja kuulosoluja ja kooltaan se on noin 35 mm pitkä. Kova melu voi vahingoittaa korvan simpukkaa, saaden kalvot repeytymään. Korvien soiminen kovan melun jälkeen voikin kertoa siitä, että simpukkaan on tullut äänen voimakkuuden takia jonkinlaisia vaurioita. Sisäkorvassa sijaitsevat myöskin kaarikäytävät, joiden tehtävänä on aistia sekä tasapainoa että asentoja. Joskus huimaus voikin olla merkki siitä, että näissä kyseisissä elimissä on vikaa.
Simpukan tehtäviin kuuluu myös ääniaaltojen muuttaminen hermoärsykkeeksi. Tämä värähtely taas omalta osaltaan liikuttaa kuuloreseptorisoluja, jotka antavat hermoimpulssin isoaivokuoren kuuloalueelle. Kuuleminen on siis monimutkainen prosessi, jossa on mukana lukuisa määrä herkkiä ja hienovaraisia elimiä. Näiden elinten kunnossa pitäminen ja huoltaminen onkin ensiarvoisen tärkeää jos haluaa säilyttää kuulonsa vielä vanhuuspäivinään.