kuulokoje

Kuulolaitteet kuulemisen apuna

Kuulokoje on tärkeä apuväline huonokuuloiselle. Se auttaa hyödyntämään jäljellä olevaa kuuloa, mutta se ei kuitenkaan tee käyttäjästään normaalikuuloista.

Kuulokoje helpottaa huonokuuloisen arkielämää: väsyttävä pinnistely esimerkiksi työpalavereissa ja keskusteluissa vähenee. Se helpottaa huonokuuloisen selviytymistä arkielämän tilanteissa ja omien asioiden hoitamissa.

Sähköisessä kuulolaitteessa on mikrofoni, joka muuttaa äänen sähköiseksi signaaliksi sekä vahvistin, jonka tehtävä on kasvattaa sähköisen signaalin voimakkuutta ja korvaan sijoitettava kuulokeosa, joka muuttaa vahvistetun signaalin ääneksi.

kuulokoje

 

Kuulolaitteita on eri malleja, mutta yleisin on korvantauskoje, jonka laiteosa asetetaan korvalehden taakse ja korvakappale korvakäytävään. Äänet välittyvät korvaan korvankappaleeseen liitetyllä letkulla, jonka avulla se myös pysyy korvassa. Korvakappale rakennetaan yksilöllisesti korvan mukaan. Korvakäytävästä otetun mallin mukaan valimistettu korvakäytäväkoje asetetaan korvakäytävään. Se on pienikokoinen, joten sen käyttö vaatii sorminäppäryyttä. Taskukoje on hieman suurempi kuulolaite ja sitä pidetään taskussa tai esimerkiksi kaulassa kannettavassa pussissa. Ääni johdetaan korvaan johdon ja korvakappaleen avulla. Kommunikaattorimalliin kuuluu kuulokkeet ja vastaanotinlaitteisto. Kommunikaattoria käyttävät joskus erittäin huonokuuloiset vahnukset, jotka tarvitsevat kuulolaitetta vain ajoittain. Kuulolaite voidaan myös kiinnittää puhelimeen tai muuhun sähköiseen laitteeseen erityisen induktiosilmukan välityksellä.

Nykyaisikaisissa kuulolaitteissa on monipuoliset ominaisuudet, ja niitä voi käyttää erilaisilla kuunteluohjelmilla erilaissa ääniympäristöissä. Käyttäjä voi itse valita käytettävän ohjelman tai laite voi puolestaan tehdä sen automaattisesti. Useimmat kuulolaitteet sovitetaan tietokonephjelmiston avulla. Laitteita käytetään useimmiten paristoilla: korvantaus- ja korvakäytäväkojeissa on nappiparistot ja taskukojeessa sauvaparistot.

Kuulontutkimukset tehdään yleensä sairaalassa, jossa selvitetään kuulon heikkenemisen syy ja apuvälineiden tarve. Kojeen sovityst tehdään sairaaloiden kuuloasemilla, kuulokeskuksissa tai maksusitoumuksella yksityisella sektorilla. Tälloin henkilö saa kuulokojeen maksutta käyttöönsä,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *