Kuulokoje on tärkeä apuväline huonokuuloiselle. Se auttaa hyödyntämään jäljellä olevaa kuuloa, mutta se ei kuitenkaan tee käyttäjästään normaalikuuloista.

Kuulokoje helpottaa huonokuuloisen arkielämää: väsyttävä pinnistely esimerkiksi työpalavereissa ja keskusteluissa vähenee. Se helpottaa huonokuuloisen selviytymistä arkielämän tilanteissa ja omien asioiden hoitamissa.

Sähköisessä kuulolaitteessa on mikrofoni, joka muuttaa äänen sähköiseksi signaaliksi sekä vahvistin, jonka tehtävä on kasvattaa sähköisen signaalin voimakkuutta ja korvaan sijoitettava kuulokeosa, joka muuttaa vahvistetun signaalin ääneksi.

Kuulolaitteita on eri malleja, mutta yleisin on korvantauskoje, jonka laiteosa asetetaan korvalehden taakse ja korvakappale korvakäytävään. Äänet välittyvät korvaan korvankappaleeseen liitetyllä letkulla, jonka avulla se myös pysyy korvassa. Korvakappale rakennetaan yksilöllisesti korvan mukaan. Korvakäytävästä otetun mallin mukaan valimistettu korvakäytäväkoje asetetaan korvakäytävään. Se on pienikokoinen, joten sen käyttö vaatii sorminäppäryyttä. Taskukoje on hieman suurempi kuulolaite ja sitä pidetään taskussa tai esimerkiksi kaulassa kannettavassa pussissa. Ääni johdetaan korvaan johdon ja korvakappaleen avulla. Kommunikaattorimalliin kuuluu kuulokkeet ja vastaanotinlaitteisto. Kommunikaattoria käyttävät joskus erittäin huonokuuloiset vahnukset, jotka tarvitsevat kuulolaitetta vain ajoittain. Kuulolaite voidaan myös kiinnittää puhelimeen tai muuhun sähköiseen laitteeseen erityisen induktiosilmukan välityksellä.

Nykyaisikaisissa kuulolaitteissa on monipuoliset ominaisuudet, ja niitä voi käyttää erilaisilla kuunteluohjelmilla erilaissa ääniympäristöissä. Käyttäjä voi itse valita käytettävän ohjelman tai laite voi puolestaan tehdä sen automaattisesti. Useimmat kuulolaitteet sovitetaan tietokonephjelmiston avulla. Laitteita käytetään useimmiten paristoilla: korvantaus- ja korvakäytäväkojeissa on nappiparistot ja taskukojeessa sauvaparistot.

Kuulontutkimukset tehdään yleensä sairaalassa, jossa selvitetään kuulon heikkenemisen syy ja apuvälineiden tarve. Kojeen sovityst tehdään sairaaloiden kuuloasemilla, kuulokeskuksissa tai maksusitoumuksella yksityisella sektorilla. Tälloin henkilö saa kuulokojeen maksutta käyttöönsä,

Kuurous määritellään lääketieteellisesti kuuloelinten aistivammaksi, joka estää puheen ymmärtämisen kuulon kautta. Suomessa syntyy vuosittain 25-30 kuuroa eli arviolta noin 0,8 promillea väestöstä on kuuroja. Kuurous on osittain perinnöllistä, mutta se voi johtua raskauden aikaisista komplikaatioista tai olla seuraus sairaudesta tai onnettomuudesta. Aivokalvontulehdukseen liityy usein sisäkorvan leviämisen ja sitä myötä kuuroutumisen riski. Vaikean kuulovamman voivat aiheuttaa myös kovat äänet tai jonkin korvan osan vaurioituminen. Myös ikä heikentää kuuloaistia. Joillakin kuuroilla on lisävaivana myös jatkuva korvien soiminen eli tinnitus.

Kuuro on syntymästään tai vaihaislapsuudessaan kuulonsa menettänyt, joka ei saa puheesta selvää kuulokojeenkaan avulla. Kuuro kommunikoi pääasiassa viittomakielen avulla, joka on hänen ensikielensä. Kuuroutunut on taas puolestaan henkilö, joka on menettänyt kuulonsa puheen oppimisen jälkeen ja joka useimmiten pystyy kommunikoimaan puheella tukimenetelmien, kuten tekstitulkkauksen, viitotun puheen avulla tai viittomakielellä. Kuuroutta pystytään nykypäivänä hoitamaan sisäkorvaistutteiden ja kuulolaitteen avulla.

Kieli- ja kulttuurivähemmistö

Kuurot muodostavat Suomessa kieli- ja kulttuurivähemmistön. Etenkin nuoremman polven kuurot kutsuvat itseään mielellään viittomakieliksiksi ja he kuuluvat viittomakieliseen vähemmistöryhmään. Joidenkin kuurojen mielestä kuurous ei ole vamma, joka vaatisi lääketieteellistä hoitoa. Keskenään kuurot yleensä kommunikoivat viittomakielellä, muttaa sitä taitamattomien kanssa kuurot voivat kommunikoidan muun muassa lukemalla ja kirjoittamalla. Useimmat kuurot osavat myös lukea huulilta, joka on kuitenkin aina myös arvailua, sillä kaikki konsonantit eivät eroa toisistaan visuaalisesti. Osa kuuroista osaa myös puhua.

Tunnettuja kuuroja

Helen Keller

Yksi tunnetuimmista kuuroista on varmasti Helen Keller, joka lapsuutensa aikana sokeutui ja kuuroutui aivokuumeen seurauksena vain 19 kuukauden ikäisenä. Kuuroudesta ja sokeutumisesta huolimatta Keller oli kielellisesti hyvin lahjakas ja oppi lukemaan englannin lisäksi myös espanjaa, ranskaa, saksaa, kreikkaa ja latinaa pistekirjoituksella. Keller tunnetaan elämäntyöstään sokeiden ja kuurosokeiden auttajana. Hänen panoksensa aistivammaisten ja muiden syrjittyjen aseman parantamiseksi muodostui merkittäväksi. Elämänsä aikana Keller vieraili kerran Suomessa toukokuussa 1957.

Signmark

Kuurous ei rajoita elämää, ellei sen anna. Esimerkiksi tästä on hyvä esimerkki suomalainen Marko Vuoriheimo, joka on viittomakielinen rap-artisti Signmark. Vuornheimo aloitti muusikin teon vuonna 2994. Esiintyessään Signmark viittoo rytmikkäästi, sillä viittomakielisessä räppäyksessä loppusoinnut ovat samanklatisia käsimuotoja ja viittomia. Bassot ovat kuurolle räppärille tärkein elementti musiikissa, ne auttavat seuraamaan musiikin kulkua ja rytmittämään laulua. Signmarkin kappaleissa amerikkalaissyntyinen Brandon Bauer laulaa ja räppää englanniksi.

Lapsilla korvatulehdukset ovat yleinen vaiva ja ne kannattaa hoidattaa heti pois niiden ilmetessä. Joskus lapsilla voi kertyä nestettä välikorvaan eli voi muodostua niin sanottu ”liimakorva”. Normaalisti neste valuu esteettä ulos välikorvasta nenän ja kurkun takaosaan korvatorven kautta. Välikorvaan voi kertyä nestettä nuhan ja muiden ylähengitystieinfektioiden aikana. Liimakorvataudissa neste muuttuu liimaiseksi ja jää välikorvaan ylähengitystieinfektion tai korvatulehduksen parannuttua. Syytä miksi joillekin lapsille kertyy herkemmin liimaa korvaan ei tunneta. Sairaus on osin perinnöllistä, joten perintötekijät ovat usein suuressa roolissa.

Liimakorva ei aina aiheuta lapselle oireita, mutta se voi johtaa väliaikaiseen kuulon menetykseen. Jos pieni lapsi ei näytä kuuntelevan tai ei vastaa puhuteltaessa tai lapsi itse puhuu kovalla äänellä, voi kyseessä olla liimakorvan heikentämä kuulo. Isompi lapsi osaa ehkä itse kertoa, jos korva tuntuu omituiselta. Pahimmassa tapauksessa jos ongelma jatkuu pitään, liimakorva voi vaikuttaa pienemmillä lapsilla puheen kehitykseen.

Putki asennettuna korvaan.

Korvatulehduksen jälkeen on tärkeää viedä lapsi jälkitarkastukseen, jossa tarkistetaan ettei välikorvaan ole jäänyt nestettä. Liimakorva todetaan otoskoopilla eli korvantähystimellä, jolla näkee onko välikorvassa nestettä ja miten hyvin välikorva liikkuu. Jos nestettä ilmenee, lääkäri saattaa suositella turvotusta vähentävää ainetta nesteen tyhjentämiseksi. Lääkkeiden pitäisi tehostaa nesteen poistumista välikorvasta korvatorven kautta, koska ne vähentävät kyseisen alueen limakalvojen turvotusta. Jos liimakorva ei parane muutamassa kuukaudessa, lapsen pitäisi saada lähete kurkku- ja korvatautilääkärille. Erikoislääkäri voi määrätä lapsen korviin asetettavaksi pienet muoviputket eli ilmastointiputket, joiden avuilla kertynyt neste pääsee valumaan normaalisti pois välikorvasta. Ilmastointiputket irtoavat itsestään ajan myötä, mutta lääkärin olisi silti syytä tarkkailla putkia säännöllisesti. Jos lapsella on putket korvissa, on veden pääsyä korvaan syytä välttää. Vesi voi aiheuttaa tulehduksen tai korvaeritettä. Putket auttavat lasta korvatulehduksissa ja palauttavat kuulon jälleen entiselleen.

Liimakorvan syntymistä on vaikea estää, mutta vähäiset korvatulehdukset voivat auttaa. Imetys saattaa vähentää pienten lasten korvatulehdusten määrää. Lapsi kannattaa pitää poissa tupakansavusta, koska se lisää hengityselintulehdusten, kuten korvatulehdusten mahdollisuutta. Nuhassa kannattaa estää lasta niiskuttamassa kun nenä on tukossa ja opeta hänet niistämään jo nuorena. Suurentuneet kitarisat voivat aiheuttaa korvatulehduksia ja liimakorvaa, joten lapsen nukkumista on syytä tarkkailla.